Energiaa päivään näillä kolmella liikkeellä!

Olit sitten istuma- tai seisomatyössä, vanha kunnon taukojumppa ei ole koskaan pahitteeksi. Varsinkin yli tunnin yhtäjaksoista istumista olisi syytä välttää, eli taukojumppaa voi harrastaa vaikka useammankin kerran päivässä. Tässä kolme loistavaa liikettä, jotka varmasti antavat potkua arkeen:

1. Kyykky tuolille
Asetu seisomaan tuolin eteen, hartian levyiseen haara-asentoon niin, että selkä on kohti tuolia. Lähde koukistamaan polvia ja tuomaan takapuolta rauhallisesti alaspäin. Kun takapuoli osuu penkkiin, nouse takaisin seisomaan ja toista liike. Voit pitää kädet lanteilla tai antaa niiden rytmittää liikettä, tuomalla ne eteen ala-asennossa. Huomioi, että polvien tulisi osoittaa jalkaterien kanssa samaan suuntaan koko liikkeen ajan.

Toista yhteensä 15 kertaa.

 

2. Päkiälle nousu

Asetu seisomaan hartian levyiseen haara-asentoon. Lähde tuomaan painoa päkiöille niin, että kantapäät nousevat reippaasti ilmaan. Pyri nostamaan itseäsi niin ylös päkiöiden varaan kun vain saat. Laskeudu sen jälkeen takaisin lähtöasentoon ja toista liike. Jos tasapainon säilyttäminen tuntuu haastavalta, voit ottaa kädellä tukea seinästä tai pöydänreunasta.

Toista yhteensä 15 kertaa.

 

3. Dippi tuolilla
Asetu aivan tuolin reunalle istumaan, laita jalat suoriksi eteen ja laskeudu tuolin reunalle kämmentesi varaan. Lähde laskemaan vartaloasi kohti lattiaa, koukistamalla kyynärpäitä. Tunnustele, mihin asti pystyt laskeutumaan helposti, ja punnerra käsivarsien avulla itsesi takaisin ylös. Toista liike. Voit helpottaa suorittamista asettamalla jalat hieman koukkuun.
Toista yhteensä 10 kertaa.