Miksi fysioterapiasta voi olla apua työikäiselle?

Niska- ja hartiaseudun vaivat koskettavat erityisesti työikäisiä, koska päivästä suurin osa vietetään istuen. Tämä tapahtuu nykymaailmassa lähes tahattomasti, koska fyysinen aktiivisuus arjen keskellä on vähentynyt merkittävästi. Kotiovelta työpaikalle pääsee autolla, ja toimistot on pääosin suunniteltu niin, että pöytien ääressä istutaan seisomisen sijasta. Vaikka vapaa-ajan harrastuksiin liikunta kuuluisikin, sen terveysvaikutukset eivät korvaa jatkuvan istumisen aiheuttamia, ylävartaloon kohdistuvia ongelmia.

Tyypillisimpiä oireita niskan ja hartioiden vaivoihin liittyen ovat yläselän paikallinen jomotus, niskan liikerajoitukset ja siihen liittyvät kiputilat, ylävartalon ja raajojen säteilevä kipu, sekä päänsärky ja käsien puutuminen. Näille on hankala antaa yksittäistä, tarkkaa diagnoosia, mutta paranemisennuste on yleensä hyvä. Vaivat johtuvat useimmiten kehon yksipuolisesta rasituksesta, joka aiheuttaa niskan ja hartioiden lihasjännitystä. Myös tulehdukset ja erilaiset vammat saavat aikaan samantyyppisiä oireita, mutta ne ovat verrattain harvinaisempia.

Apu edellämainittuihin vaivoihin saadaan fysioterapian vastaanotolta. Siellä käytettävät tekniikat ovat tärkeässä asemassa, kun halutaan edistää kehon hyvinvointia, harjoittaa sitä tuloksellisesti sekä ylläpitää sen toimintakykyä mahdollisimman pitkään. Erilaiset käsittelyt, mobilisaatiot ja teippaukset sujuvat ammattilaisilta käden käänteessä, jolloin asiakas voi keskittää ajatuksensa kohti helpompaa elämää. Myös terapeuttinen niska- ja hartiaseutua vahvistava harjoittelu on oleellinen hoitomuoto vaivojen lääkitsemiseen, ja sen tulisi tapahtua aina fysioterapeutin ohjeiden mukaan. Yksilöllisellä hoidolla ihmisen työkykyä voidaan parantaa merkittävästi.